Attendo Kaarlo, Rauma

Vuonna 2018 valmistunut mielenterveyskuntoutujien uudiskohde Raumalla. Suunnittelun lähtökohtana toimi oleskelutilaan asennettu suuri valokuvatapetti, joka antoi raamit värikkäälle, mutta maanläheiselle värimaailmalle.

Tietoja kohteesta

Konseptisuunnittelua

Meillä on mahdollisuus luoda esimerkiksi palvelukokonaisuuksille oma konseptisisustus, jolloin kukin yksikkö on oma yksilönsä värimaailmoineen, mutta kalustemääritykset pysyvät suurinpiirtein samanlaisena kaikissa yksiköissä. Attendon mt-koteihin suunnittelimme nuorekkaan, modernin ja toimivan konseptin, mutta kuitenkin niin että kunkin yksikön toiveet ja tarpeet huomioitiin suunnitteluvaiheessa.

Kohteessa käytettyjä tuotteita

Kohde kartalla

Tutustu myös näihin

Ratkaisuja, jotka korostavat brändiä ja lisäävät asiakkaiden viihtyisyyttä ja turvallisuutta.

Huhtihovi Vesalankylä, Turku

Marraskuussa 2024 valmistui 57 paikkainen ikäihmisten Huhtihovin hoivakoti Turkuun. Kalustimme kohteeseen viihtyisät ja toimivat asuintilat sekä toimistot.

Rinnekoti Tähtisumu, Nokia

Nokian Harjuniityssä sijaitseva Rinnekoti Tähtisumu kalustettiin marraskuussa 2023. Tähtisumussa on kolme ryhmäkotia, joihin kaikkiin suunnittelimme erilaiset värimaailmat. Yhtenäistä linjaa luotiin kalusteiden muodoilla ja materiaaleilla.